Tänäänkään mulla ei ole mitään uusia käsityöasioita esiteltävänä, sillä tämä viikko on kulunut vaippojen parissa, enkä mie niitä tänne jaksa kuvata. Ylihuomenna on sitten ne odotetut ja stressatut hulinat ja sitten saan ehkä hetken hengähtää. Tai sitten saan niin paljon tilauksia, että ompelen seuraavankin viikon pelkkiä vaippoja. Ei sekään huono vaihtoehto ole :)

Mutta sen verran on kyllä pakko sanoa, että joskus meinaa savuttaa vaippojen hinnoista valittavat tyypit. Yhteen vaippaan tulee aika monta kuminauhaa ja tarraa tai neppiä ja imua ja saumaa ja läppää ja vaikka lie mitä! Luulen, että yksikään valittaja ei ole koskaan ommellut ite yhtään vaippaa. Ei siitä sen enempää.

Joka tapauksessa, olen siis ottanut aika kovan stressin noista hulinoista ja sinne tehtävien vaippojen määrästä. Ja olen koko ajan tiennyt, että tavaraa on ihan tarpeeksi alun pitäenkin, ja etten kuitenkaan ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisin. Nyt kun sain tänään valmiiksi Yövaippojen mallikappaleet (mikä oli alkuperäinen tavoite) keksinkin alkaa murehtia, että oishan sitä pitäny ehtiä tehä Taskuja ja Kuoria ja Liivinsuojia ja ja ja... Eli ihan omaa hölmöyttäni saan stressata. Mikä siinä on, ettei voi olla suoritukseensa tyytyväinen vaan aina pitäis pystyä vielä parempaan ja enempään. Koen jatkuvasti, etten ehdi mitään, enkä saa aikaan, enkä onnistu. Silti talo pysyy pystyssä, meillä on ihan suhteellisen siistiä, ruokaa on joka päivä, pojan kanssa ulkoillaan ja leikitään joka päivä, kylästellään monta kertaa viikossa ja käsitöitä ja puutarhaakin ehdin harrastaa säännöllisesti. Lisäksi mulle tulee Meidän Perhe, Lapsen maailma, Kaksplus, Kodin kuvalehti, kolme eri käsityölehteä ja varmaan vielä joku muukin, jota en nyt muista, ja ehdin lukea ne kaikki lähes kannesta kanteen ennen kuin seuraava numero tulee. Ja lisäksi luen ihan kirjojakin. Joten mistä ihmeestä mulla voi olla sellainen olo, etten saa aikaan tai ehdi???!!! Ehkä otan stressiä tekemättömistä asioista, vaikka tiiän, että mulla tulee olemaan aikaa ja mahdollisuus tehdä kaikki tarvittava. Huh, tulipa helpottunut olo...

Käytiin tänään poikasen kans neuvolassa. Kaveri näytti kaikki mahdolliset temput. Kasasi tornia, potki palloa, näytti kirjasta kuvia, pissasi pottaan ja oli kaikin puolin reipas ja iloinen. Kunnes piti alkaa pukemaan. Sitten hän näytti, että osaa myös kiukutella, ja neuvolatäti totesi, että näyttää uhmaikäkin jo alkaneen. Niinpä. Rokotustakin laitettiin, ja sivuoireena on kuulemma kuumeilua, räkäisyyttä ja kärttyisyyttä. Siihen totesin, että ei siis mitään uutta ole luvassa. Mutta en todellakaan tarkoita valittaa, minusta on ihana huomata, että lapselleni alkaa kehittyä oma tahto ja kuva maailmasta. Tämä on elämäni tähän astisesta rikkainta ja antoisinta aikaa. Joskus toivon, että nämä päivät ei loppuis koskaan, vaikka toisinaan oman jaksamisen rajat on todella koetuksella.

Pakko on vielä tähän loppuun vähän leuhkia, että mepäs varatiin kahden viikon etelänloma pari päivää sitten!! Kevätaika on meillä niin järkyttävän raskasta, että palkitaan vähän itseämme, kun taas on jaksettu edes jokseenkin täysissä järjissä. Lähdemme toukokuussa Espanjan Benalmadenaan, neljän tähden hotelliin puolihoidolla. Paikka on aurinkorannikolla, turistirysä siis, mutta juuri sitä tähän nyt tarvitaan. Aurinkoa, lämpöä, ei siivousta/ruuanlaittoa/pyykkäystä, uimista ja loikoilua. Viime vuoden Thaimaan-loman perusteella tiedän sanoa, että Paavo nauttii myös olostaan täysin siemauksin. Ihanaa, kun ei tarvi kiskoa toppapukuja, kintaita, pipoja, villasukkia ja muita päälle, äiti ja isi on molemmat läsnä ja hyvällä tuulella, ja saa uiskennella altaassa niin paljon kuin jaksaa. Aiai, arvatkaa vaan kuinka odotan tätä.

Mutta, palataan taas ensi viikolla, kunhan me kotiudutaan Hulinoimasta. Ihanaa viikonloppua!

P.S. Toukokuun aikana pitäis Helin kanttiinin hyllyt täyttää jollain kesäisellä hahtuvaisten villa-asioiden sijaan. Ideoita otetaan vastaan :)