eli pienen rakkaan poikani, Paavon.

Tässä kuvassa kaveri on vain muutaman tunnin vanha, kuvan ottamisesta on aika tarkalleen vuosi ja neljä kuukautta. Siinähän se näkyy syntymäpäiväki kuvan reunassa, 12.10.2007.

Tämä kuva on sitten uusimpia, tältä Paavo näyttää nykyään.

Eniten käytän siis aikaani pojan kanssa touhuamiseen. Meidän perheeseen kuuluu myös ranskanbuldoggi Martta, joka on 2-vuotias, ja myös rakas mieheni ja lapseni isä, jonka olen kuitenkin päättänyt jättää tämän bloggailun ulkopuolelle. Eli kirjoittelen itsestäni ja pojasta enimmäkseen ja annan ukkokullan olla rauhassa, edes tältä touhotukselta Nauru

Aika kuluu siivillä ja pienen pojan äitinä tulee pohdittua paljon kaikenlaista. Viime aikoina oon oikein keskittymällä keskittyny olemaan läsnä hetkissä, enkä murehtimaan huomista tai väsymystä tai kiukkua tai muuta turhaa. Mitä siitä, jos mustikkakeitto kaatuu paidalle. Tai jos ehtii nukkua vain muutaman hassun tunnin. Sehän on vain elämää :) Ja niin ihanaa.

Tänä aamuna pikku nakupelle oli kiikuttanut lapasensa vessanpönttöön sillä aikaa, kun kaivelin esille päivävaatteita ja kuivaa vaippaa. Olin hilkulla hermostua ja karjua, mutta sitten alkoikin naurattaa. Mitä siellä pienessä päässä on liikkunut, kun eteisestä hoitolaukusta on kaivettu lapaspari ja kuskattu ne vessaan saakka. Matkaa on kuitenki keittiön halki ja pari pientä rappustakin. Että ei mikään hetken mielijohde, kai.

Tänään me myös katottiin Madagascaria eka kertaa. Siis ihan katottiin oikeasti. Poika ite haki dvd-hyllystä juuri kyseisen levyn ja meni kontalleen tv:n eteen ja osottelin sormella dvd-soitinta. Yritin sille selittää, että "et sie tätä kuitenkaan jaksa kattoa, tämä on oikea elokuva". Mutta koska kaveri ei antanu periksi, päätin laittaa leffan pyörimään. Ja sehän vallan istui sohvalla kainalossa ja katsoi leffaa oikeasti!! Ainaki 24 minuuttia :D Joka päivä jotain uutta. Vaikka jonku toisen mielestä tuskin on aihetta juhlia, jos lapsi kattoo dvd:tä, mutta tämä pieni poika on niin kärsimätön luonne, että riemuitsin siitä, että hän todella jaksoi istua paikoillaan niinkin kauan!

Paavon touhotuksia on luvassa varmasti lisää. Nyt parhaillaan poika nukkuu ulkona (kyllä, vaikka pakkasta on 19 astetta!!), illalla taas uusia metkuja.