Tässä blogissa on ollut kovin kovin hiljaista viime aikoina. Ja ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tämä emäntä ole saanut aikaan yhtään mitään. Olen maannut sohvanpohjalla useamman viikon ja Paavo on saanut katsoa telkkaria enemmän kuin koskaan. Käsittämättömän uuvuttavan väsymyksen syy on tässä:

1251224431_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hänen on määrä nähdä päivänvalo helmikuun lopulla. Kaikki "tosielämän ystävät" tästä jo tiesivät, joten jaetaan nyt ilo (jos tätä väsymystä kukaan iloksi voi kutsua) myös kaikkien blogiystävien kanssa!! 12 viikon maaginen raja on ylitetty ja keskenmenon riski on enää todella pieni. Toki aina voi sattua kaikenlaista, mutta niitä murehditaan vasta sitten, jos niikseen tulee. Nyt olen vain niin kovin onnellinen tästä uudesta pienestä, vaikka se voimat minulta imeekin iilimadon lailla. Niin, niille ystäville, joiden kanssa en ole jutellut viime viikon jälkeen mainittakoon, että laskettu aika muuttui viikon aikaisemmaksi viime viikon ultrassa. Joten siksi aika on nyt helmikuun lopulla. Onneksi ei ole karkausvuosi Nauru

Ensi viikolla Paavo-pieni lähtee päivähoitoon ja minä yritän päästä työhön käsiksi. Tavoitteena olisi saada tehtyä vuoden loppuun mennessä hommia sen verran, että äitiyslomalle voi jäädä turvallisin mielin tietäen, että vapaan jälkeen mulla on vielä yritys, jota jatkaa. Tänään käytiin tutustumassa hoitopaikkaan ja poika kirmasi heti leikkimään uusien kavereiden kanssa. Eikä meinannut lähteä pois ollenkaan. Tokihan ens viikolla tilanne on toinen, ku äiti ei jääkään kaveriksi sinne, mutta näytti siltä, että sopeutuminen tulee olemaan aika helppoa kuitenkin. Hoitoura ei tosin pojalla kovin pitkäksi pääse muodostumaan, vuoden loppuun saakka näillä näkymin. Sitten saa taas jäädä kotiin äitin ja uuden vauvan kans. Jotkut on kyselleet, että enkö tosiaan aio viedä esikoista hoitoon ja olla rauhassa vauvan kans kotona. En usko, että se on minun valinta, ainakaan jos uusi tulokas on täysin terve ja normaali lapsi. Ymmärrän, että toiset vievät isommat lapset sosiaalistumaan hoitoon, mutta meidän perheen juttu se ei taida olla. Tykkään, että esikko tutustuu vauvaan paremmin, kun saa olla joka päivä arjessa mukana. Ja onhan noita kerhoja, joissa voi sitten käydä kavereita katsomassa.

No, koska töihin pitäis alkaa näinä päivinä, niin lämmittelin ompelukoneita näin muutaman viikon tauon jälkeen surauttamalla Helille synttärilahjaksi tällaisen tunikamekon.

1251224518_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaava on kirjasta Ihanat tunikat ja mekot, tosin yhdistelmä useampaa mallia, kun mikään ei tuntunut sopivalta sellaisenaan. Kangas on Marimekkoa, Heli oli pyytänyt tekemään mekon tästä ja joskus aikaa aikaa sitten, eikä tainnut osata odottaa sitä nyt lahjaksi?! :)

1251224580_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohjeessa oli käytetty kuminauhaa, mutta halusin laittaa satiininauhasta kujan ja kiristyksen, niin tuli vähän tyttömäisempi ja enemmän säätövaraa. Hihat oli trumpettimalliset, mutta kavensin niitä vähän, kun olivat mahdottoman laajat kaavassa. Aivan tyytyväinen olen, vaikka pari virhettä oma silmä siinä näkeekin. Tarkoitus oli ottaa kuvia tästä saajansa päällä, mutta en sitten muistanutkaan. Mutta kyllä tästä nyt ajatus tulee selväksi.

Tästä se taas lähtee. Toivottavasti tämä hirmuinen väsymys alkaa hellittää, pitäis ainakin, kun toinen kolmannes on jo menossa. Täytyy toivoa, että olo ja vointi pysyy muutenkin hyvänä, että saan tosiaan tehtyä töitä ja toteutettua edes osan kaikista niistä ideoista, joita mielessä hautuu. Intoa on, kunhan kunto kestää :D Palataan taas, kiva kun kävit!!!